Metodi
Antroposofisen lääketieteen metodi
Antroposofinen lääketiede edustaa yksilöllisesti ja laadukkaasti toteutettavaa integratiivista lääketiedettä. Se perustuu vankasti perinteiseen biolääketieteeseen, laajentaa näkemyksen siitä ja lisää siihen sekä diagnoosin että hoidon osalta psyykkisen-, emotionaalisen- ja henkisen ulottuvuuden antroposofiasta käsin.
Antroposofisen lääketieteen lähtökohtana on itävaltalaisen filosofin ja tiedemiehen Rudolf Steinerin ( 1861-1925) yhdessä lääkäri Ita Wegmanin (1876-1943) kanssa 1920-luvulla aloittama työ lääketieteen parissa, jota on kehitetty vuosikymmenien saatossa eteenpäin ja joka on levittäytynyt kautta maailman. Antroposofista lääketiedettä harjoitetaan nykyään yli 65 maassa.
Kuten moni muukin CAM terapia (CAM=Complementary/Alternative Medicine), Antroposofinen lääketiede korostaa ja edesauttaa potilaan itseparannuskykyä (salutogeneesi). Antroposofisen lääketieteen hoidot ja neuvonta auttavat potilasta osallistumaan aktiivisesti paranemisprosessiin, voittamaan pelon ja masennuksen ja ne tukevat potilasta ottamaan uudelleen vastuun elämästään.
Biolääketieteen ja translationaalisen lääketieteen kehitys on mahdollistanut yhä pidemmälle menevän fyysisen ruumiin morfologisen ja fysiologisen tutkimuksen kun taas ihmisen psyyke/psykologinen aspekti on huomattavasti vähemmän ymmärrettyä lukuun ottamatta mielen häiriöiden yhteyttä morfologisten ja fysiologisten parametrien muutoksiin. Myös ns. toiminnalliset häiriöt eli potilaiden toimintakykyä ja elämänlaatua haittaavat oireet ja oireyhtymät, joiden syyt eivätperusteellisissakaan somaattisissa tai psykiatrisissa tutkimuksissa selviä, ovat suuri haaste.aste.
Missä biolääketiede pyrkii etupäässä poistamaan patologisen tilan ja näin saavuttamaan uudelleen terveyden eli parhaimmillaan saavuttamaan ns. restitutio ad integrumin, Antroposofinen lääketiede näkee patologisen tilan pitkän prosessin päätepisteenä. Päämielenkiinnon kohteena on analysoida prosessia, joka on johtanut patologiseen tilaan. AL pyrkii herättämään kehossa oppimis- ja tasapainottamisprosesseja, jotka ovat kykeneviä kohtaamaan ne epätasapainoon johtavat tekijät, joiden päätepisteenä on patologinen sairaus. Tähän AL tarvitsee lisätyökaluja.
Antroposofinen lääketiede laajentaa tätä perinteisen lääketieteen bio-psyko-sosiaalista -näkemystä jakaen ihmisen psykologisen aspektin varsinaiseen psykologiseen ja toisaalta hengenalueeseen, hahmottaen ihmisen kolmiosaisena: fyysisenä kehollisuutena, sieluna ja henkenä.
Tarkastellessaan fyysistä kehoa antroposofinen lääketiede erottelee sen elottomaan “materiaan” ja elämän voimien systeemiksi, joka luo perustan yleensäkin elämälle, paranemiselle sekä uudistumiselle. Ihmistä voi tarkastella ruumiin, sielun ja hengen kolminaisena järjestelmänä ja neliosaisena materiatason, elämänvoimien tason, tunnetason ja minä-tason järjestelmänä.
Fysikaalisten ja biokemiallisten parametrien analyysi luo perustan diagnostiikalle ja terapialle niin antroposofisessa kuten perinteisessäkin lääketieteessä. Lisäksi AL edellyttää taitoa analysoida paranemisprosessia, sielun ja hengen vaikutusta eri tasoilla diagnostisoitaessa ja hoidettaessa sekä sitä, miten nämä ovat vuorovaikutuksessa kehon morfologisten ja fysiologisten aspektien kanssa. Nämä taidot ovat kehitettävissä antroposofian tieteellis-filosofisesta ja antropologisesta konseptista käsin.
Kehon morfologinen ja biolääketieteellinen tutkimus luo lääketieteellisen ymmärtämisen perustan niin antroposofisessa kuin perinteisessäkin lääketieteessä ja tämän vuoksi antroposofiset lääkärit ovat saaneet perinteisen lääkärikoulutuksen. Tämän osaamisen lisäksi AL käyttää useita menetelmiä eritelläkseen kehon prosessilähtöisiä ja toiminnallisia aspekteja.
Nämä lähtökohdat pätevät niin sairauden diagnoosiin/elimistön epätasapainoon, terapeuttiseen lähestymistapaan kuin antroposofisen farmasiankin olemukseen.
Antroposofisen lääketieteen monimuotoinen lähestymistapa
Akuuteissa tilanteissa, ensihoidossa tai kirurgiassa antroposofisen lääketieteen hoito ei juurikaan poikkea biolääketieteestä. Kuitenkin myös näissä tilanteissa pyritään tukemaan salutogeneesiajattelun mukaista pysyvää yksilöllistä terveyden tasapainotilaa
Salutogeneesia tuetaan mm.
Potilas vaikuttaa aktiivisesti paranemisprosessiin. Terapia pohjaa psykosomaattiseen vuorovaikutukseen ja terapiaa annetaan sairasvuoteen ääressä.
Potilas on aina keskiössä ja hänen näkemyksiään kunnioitetaan.
