Antroposofiset kehoterapiat

Rytminen hieronta - Pressel hieronta
 

Antroposofiset hierontamuodot ovat osa antroposofista kehoterapiaa, johon kuuluu hieronnan lisäksi mm. myös Bothmer voimistelu, öljydispersiokylpy ja kirofonetiikka. 

Lisätietoja: International Association for Anthroposophic Body Therapies IAAPT

Pusertelu (Knetung) on jo syvemmälle menevää rytmistä sykettä. Sen esikuva on planeettojen liike radoillaan ja käsi liikkuu ympyrässä kudoksella muodostaen kuin vyöryviä aaltoja. Pusertelu sisältää imevän kehotuksen. Pusertelua suoritetaan joko yhdellä kädellä tai molemmilla käsillä vuorotellen. Hyvästä, syvästä pusertelusta syntyy kuva ääreissydämen toiminnasta.

Vanutus (Walken) on molemmin käsin suoritettu ilmava puristelu raajoihin.Friktion eli hankausotteen esikuvana on pyörre ilman ja veden tai erilämpöisten ilmojen välillä. Sen pienellä syvyyteen porautuvalla spiraaliliikkeellä ja sieltä takaisin pintaan purkautuvalla spiraalilla saadaan aikaan voimakkaampaa tietoisuutta ja vahvistetaan näin hajoitustapahtumaa. Sitä käytetään kaikkialla, missä on kertymiä, esim. nivelten lähellä tai hermopisteissä.

RhythmicMassage.jpg

Rytminen hieronta

Rytmisen hieronnan perustajat ovat lääkärit Ita Wegman ja Margarethe Hauschka.

Rytmisessä hieronnassa aktiivisen ja passiivisen liikkeen vaihtelulla aikaansaadaan hengitys, sitominen ja irrotus, fyysis-eteerisen ja henkis-sielullisen välille. Ruotsalaisen hieronnan viisi perusotetta muodostavat pohjan rytmisen hieronnan otteille.

Yleisesti rytminen hieronta vaikuttaa virkistävästi elämäntoimintoja edistäen sopien esim. toipumisen, anemian, heikkoustilan tai aliravitsemushäiriöiden hoitoon. Rytminen hieronta auttaa henkilöä hallitsemaan kehonsa paremmin sielullis-henkisen lävistäessä eteeris-fyysistä enemmän. Myös nesteiden virtaus voimistuu ja patoutumat häviävät tätä kautta. Unirytmi säännöllistyy olemuspuolten tasapainottuessa. Rauhastoiminnan virkistyminen antaa paremman ruokahalun ja paremman ruuansiedon. Lisäksi rytmistä hierontaa käytetään varsinaisten sairaustilojen kuten esim. astman, verenkiertohäiriöiden, päänsärkyjen, ummetuksen jne. hoitoon lääkärin ohjeiden mukaan. 

Sively (Efleurage) sisältää suuntausvoimaa nesteihmiseen. Sivelyn on oltava myös hengittävä. Vedon aikana kevyt painallus kasvaa ja loppua kohden jälleen kevenee. Liikkeen tulee olla koko ajan, erityisesti lopussa hierojan tietoisesti hallitsema. Sivelyyn kuuluvat pelkkien suorien vetojen lisäksi lämmittävät ympyrät ja lemniskaatat eli kahdeksikot.

Taputukset (Tapotemente) tehdään joko viuhkamaisesti avatuin rennoin sormin laajalti tai pistekohtaisesti. Se antaa ärsykkeen astraalikehoon ja selässä käytettynä syventää hengitystä.

Täristys (vibraatio) löystyttää kramppista astraalikehoa tai vatsaa ummetuksessa.

Hierontakäsittelyssä ei yleensä tehdä kokonaishierontaa, vaan vaihdellaan ylä- ja alaihmistä: selkä ja kädet tai jalat, vatsa, lonkat tapauskohtaisesti. Vähitellen rytmisoidaan kaikki kehon osat läpi ja yhdistetään niihin elämänvirtaa.

Öljyä käytetään hierottaessa niukasti, jottei ote lipsu tai kosketus kärsi öljykalvosta. Jollei lääkäri ole määrännyt mitään öljyä, käytetään ihotoimintaa elvyttävää öljyä. Yleensä rasvaisilla öliyillä on sellainen vaikutus, että ne liittävät koko olemustamme kiinteämmin elimistöön ja siten heikentävät kovettavia ja eristäviä maanvoimia ja näkymättömiä voimia sähkömagneettisesta kentästä. Öljy vahvistaa lämpöelintä.

Stil Folge 3 klein.jpg

PRESSEL hieronta

 

Hoitohieronnan kehitti saksalainen lääkäri Simeon Pressel antroposofisen ihmiskuvan pohjalta.

 

Hoitohieronta koostuu kahdesta toisiaan seuraavasta ja täydentävästä hieronnasta.

Pohje-ja ristiselkähierontaa sekä selkä-niskahierontaa vuorotellaan eri käyntikerroilla.

Hierontaliikkeet ovat rytmisiä, lämmittäviä ja lihasten tukkeutumia avaavia.

Hoidon avulla pyritään myös lisäämään elämänvoimia. Hoitohieronta sopii kaikenikäisille ja erityisesti vanhuksilla voi havaita voimattomuuden ja alakulon vaihtumisen orastavaksi vireydeksi ja tuki-ja liikuntaelinten toimintojen vahvistumisen. Hoidon aikana hoidettavan lämmöstä huolehditaan kuumavesipullojen ja villahuovan avulla. Rytmisesti virtaavat hierontaliikkeet lämmittävät ja rentoutuvat. Lämpöisenä rentoutuu ja tulee hyvä olo.

 

Syväntävä kirjallisuus
 

Lisätietoja: https://www.anthromedics.org/BAS-0785-EN

 Rytminen hieronta ja antroposofinen fysioterapia maailmalla

10aPhysiotherapyEuorope.jpg
10bPhysiotherapyWorld.jpg

Tutkimus

Clinical Outcomes of Rhythmical Massage. A Prospective Cohort Study with Swiss Outpatients. Wälchli C, Saltzwedel G, Rist L, Bach-Meguid B, Eberhard J, Decker M and Simões-Wüst AP. Alternative and Complementary Therapies. October 2014, 20(5): 248-258. doi:10.1089/act.2014.20509. http://online.liebertpub.com/doi/abs/10.1089/act.2014.20509

Rhythmical massage therapy in chronic disease: a four-year prospective cohort study. Hamre HJ, Witt CM, Glockmann A, Ziegler R, Willich SN, Kiene H. J Altern Complement Med 2007;13(6):635-42.

Therkleson T, Sherwood P: Patient’s experience of the external therapeutic application of ginger by anthroposophically trained nurses. Indio-Pacific Journal of Phenomenology 2005;4:1-11.